keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 15.5.2018

15.5.2018

8.00-9.30

Laitoin mallikappaleita matoista esille + vein roskat
Siirsin puutarhan puolelta lavalta tuotteet häkkiin, siivosin yli määräisei roskat ja autoin siirtämään perunat tyhjään häkkiin. Vein lavan pois

Tauko. 9.30

Autoin viemään sesonkiin puutarhapuolelta hyttysverhot. Hain parihyllyä ja vein multalavan puutarhaan. Vein myös sesongista muita puutarhakalusteita mennessäni. Palvelin asiakkaita

Ruokailu. 11.35

Täytin hyllyt sesonkipuolella kaikilla hyttusverkoilla, myrkyillä ja verhoilla.
Vein yli määräiset kärryt pois ja hain muutaman hyllyn lisää varastosta.
 Täytettyä hyllyn vein taimimultia pois sesongista ja vein ne taloustavarapuolelle, jossa hyllytin kastelukannuja.

Kävin välissä leikkaamassa asiakkaalle vahakangasta.

Tauko. 14.45

Palasin takaisin sesonkiin. Siirsin kaksi lavaa grilleja oikealle puolelle Sarin kanssa.
Tyhjennettyä lavat vein varastoon ja.hain kaksi pienempää lavaa Pallogrilleille.

Vein roskat, sekä vein osan kastelukannuista puutarhaan.

Pääsin lähtemään 16.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 8.5.2018

8.5.2018

9.00-11.00

Aamun aloinpesemään norsunjalkoja.
Ohjaaja kävi, jatkoin hakemalla lavat.

Ruokailu 10.45

Olin puutarha puolella siivoamassa, tiivistämässä, viemässä ylimääräisiä koreja/häkkejä. Palvelin myös asiakkaita

Tauko. 12.45

Varmistin vielä 10kpl norsunjalkoja, pesin ja vein myymälään. Kävin puutarhassa siistimässä roskia pois
.
Tauko 15.00

Tauon jälkeen purkasin kuorman rullakoita. Rullakko sisälsi mm. työkalupuolen tuotteita esimerkiksi. neuloja, kahvoja, reunalistoja, kulmahyllyjä ja naulakoita

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 7.5.2018

7.5.2018

9.00-11.00

Aamulla täytin kassojen hyllyjä. Palvelin asiakkaita. Vein norsunjalkoja varastoon.

Ruokailu 11.00

ruokailoun jälkeen jatkoin norsunjalkojen viemistä varastoon.

Tauko 13.10

Tauon jälkeen tuotuani norsunjalat varastoon, sain luvan pestänne, sekä varmistaa niitten käyttöturvallisuuden

Tauko. 15.00

Jatkoin pesemistä. pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 4.5.2018 (osa 15.)

9.00-11.00

Jatkoin eilistä grilli tavaroitten asettelua. Tiivistin mm. Hylly tavaroita, jotta saisin piikki tavaralle lisää tilaa.
Sitten järjestelin talouspuolen hyllyyn mm. Vesikannuja, kylmäkalikoita, sekä picnic vilttejä.
Tiivistelin vielä hyllyä tavaran vaihdon vuoksi.

Ruokailu 11.00

Pistin Hintalappuja ja autoin taloustavaran purussa. se sisälsi mm. lautasia, muovi säilytyslaatikoita ja lautasliinaja.

Tauko 13.00

Jatkoin tauon jälkeen taloustavaran purkua. Vein lopuksi roskat.

Tauko. 15.30

Aloin heti purkamaan uutta rullakkoa joka sisälsi mm. kertakäyttömukeja, lusikoita, lautasia, servettejä, kukkaruukkuja ja letkuja.

Pääsin lähtemään 17.00

maanantai 28. toukokuuta 2018

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 24.5. 2018



9.00-11.40

Aamun / jatkoin samaa puuha kemppari puolella palvelin asiakkaita.

Ruokailu. 11.40

Ruokailun jälkeen aloin hyllyttämään tuotteita. Tarvittavat tuotteet hälyytin tarralla.
Tuotteita oli mm. Harjoja, aurinkolaseja, paljon eri valmistajien meikkejä ja pääpantoja.

Tauko. 14.00

Tauon jälkeen jatkoin samaa puuhaa
 Palvelin asiakkaita.

Tauko 16.00

Otin uuden meikki kärryn ja tyhjensin sitä klo 17.00 saakka

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 23.5.2018


9-9.30

Purin meikkejä.

9.30-11.00 olin tapaamisessa

Ruokailu 11.00

Jatkoin tapaamisen jälkeen normaalisti meikkien purkua ja palvelin asiakkaita

Tauko 14.15

Laitoin meikkejä että palvelin asiakkaita.

Tauko. 15.30

Tauon jälkeen jatkoin normaalisti. Vein lopuksi roskat

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 22.5.2018


9.00-11.00

Puekasin eilen jäänyttä rullakkoa. palvelin asiakkaita.

Ruokailu 11.00

Vein roskat ja vein hintalappuja. Laitoin astioihin hälyyttimiä ja vein ne paikoilleen.
Jatkoin hälyyttämistä muilla elektroniikka tuotteilla.

Tauko. 13.57

Hälyytettyä osan tuotteista vein ne myymälään.
Jatkoin tuotteitten viennin jälkeen häälyyttämistä.

Tauko 16.00

Vein hälyytetyt tuotteen paikoilleen. Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 21.5.2018

21.5.2018

9.00-11.27

Vein lauantailta jääneitä mukeja,kahveja, kertakäyttö astioita ja servettejä oikeille paikoilleen. Jatkoin viemällä hiiligrilli lavan, jossa oli mukana valurautapannuja kausipuolelle. Vein myöhemmin hintalaput.

Sain tehdä tuoteitten tarkistuksen, jotka sisälsivät kalastukseen, työkalupuolen tavaroita.

Ruokailu 11.27

Vein puutarha myymälään kukkakaide ruukkuja ja jatkoin tuotteiden tarkastelemista.
Palvelin myös asiakkaita.

Tauko. 13.30

Jatkoin tuotteiden tarkastelua. Kärryn täytyttyä kävin viemässä tarkastamani tuotteet myymälään esille.

Tauko. 16.00

tauon jälkeen jatkoin sen tyhjennystä.
Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 18.5



7.00-9.30

Palaveri.

Purkasin kemikaaleja.

Ruokailu. 9.30

Otin uuden rullakon, joka sisälsi taloustavaraa, leluja ja koiran tarvikkeita.

Tauko. 11.30

Vein roskat ja kasasin Lego hyllyä.
/ohjaaja tuli arviointiin

Tauko 14.00

-jatkoin Lego hyllyn kasaamista-
 Loppu illan siivosin tekstiilistä tippuneita tuotteita ja keräsin tyhjiä hengareita

Pääsin lähtemään 15.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 17.5.2018

9-11.20

Hälyytin mukeja ja lasikuppeja. Vein roskat

Ruokailu. 11.20

Ruokailun jälkeen jatkoin hälyyttämistä. Täytettyäni kärryn vein jo tuotteita oikeille paikoilleen.

Tauko 14.00

Tauon jälkeen aloin tarroittamaan pienempiä tuotteita mm. hammasharjoja, mukeja ..
 täytettyäni kärryn vein tuotteet paikoilleen.

Tauko 16.00

Vein yli määräiset kärryt ja korit pois varastosta. Palvelin asiakkaita ja siivosin tuotteita pois vääriltä paikoiltaan.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 16.5.201

Aamu. 9.00-11.00

Purkasin rullakko tavaraa, joka sisälsi mm. Ihovoiteita, deodorantteja, toluja, vauva tarvikkeita, puutarhatavaraa ja lamppuja.

Ruokailu 11.00

Jatkoin rullakon purkua. Keräsin roskat yhteen ja palvelin samalla asiakkaita.

Tauko 13.00

Tyhjennettyäni rullakon vein roskat pois ja palautin rullakon oikealle paikalleen.
Otin uuden rullakon, jok sisälsi talouspuolen tavaraa mm. kertakäyttö astioita, vesikannuja, termoksia, hälyytettäviä mukeja ja lautasia.

Tauko 15.00

Jatkoin rullakon purkua ja lopuksi vein roskat

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 26.4.2018 (osa 12.)

9.00-11.00


Tein esillepano seinää siihen tuli mm. Lautasia, mukeja, kannuja. Hain pumppu kärryt ja vein yhen pöydän pois ja otin kaksi hyllyä mukanani. Siirsin lopuksi hinnat kaikkiin. Palvelin asiakkaita.

Ruokailu. 11.00

Autoin laittamaan esitteitä seinille, sekä koriste mainosnauhoja kausipuolelle.

Tauko. 13.50

Niitasin tauon jälkeen pöytiin Kesämainoksia ja purkasin Elintarvike rullakon, joka sisälsi paljon juomia ja keksejä. Tyhjennettyäni rullakon vein roskat.

Tauko 15.30

Otin uuden rullakon, joka sisälsi eläin tarvikkeita, mm leluja, lemmikki herkkuja ja ruokia
Tyhjennettyäni rullakon vein roskat.

Pääsin lähtemään 17.00


Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 25.4.2018 (osa 11.)

8.00-10.00

Purkasin kemppari osaston kuormaa, joka sisälsi mm. geelejä, ihonhoitotuotteita, pyykkipoikia, deodorantteja...

Ruokailu 10.00

Autoin kempparipuolen jälkeen hoitamaan puutarha kalusteiden sisustamista. mm. pistin viehättävän maton.
Sisustuksen jälkeen autoin taimien tiivistämistä toiseen rullakkoon. Veimme ne puutarha myymälään jossa laitoin ne ulos esille.

Tauko 13.50

Vein rullakot pois ja autoin siivoamaan multaa, kukkalehtiä.. pois myymälän lattialta.
Palvelin asiakkaita. Tiivistin muita rullakoitten kukkia. Vein tyhjentämäni rullakon pois ja kävin tekemässä etu vetoa Elintarvikkeeseen.

Tauko 15.30

Kävin Puutarhassa siistimässä paikkoja lisää ja purin yhen rullakon, joka sisälsi mm. puutarha letkuja, led valaistus lamppuja ja harsoja. Vein lopuksi roskat ja rullakon paikoilleen.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 3.5.2018 (osa 15.)

9.00-11.00

Siirtelin grillituotteita vapputavaroitten paikalle.

Ruokailu 11.00

Ruokailun jälkeen jatkoin grillituotteiden siirtoa, sekä palvelin asiakkaita

Tauko. 13.20

Laitoin grilli BBQ:n mainoksia ja asettelin grillituotteita. Hain tarvittaessa hyllyjä.

Tauko. 15.00

Vein pois vapputuotteita lisää, jotta tulee koko seinä pelkille grillituotteille. Kasasin häkin ja hain pumppukärryt. Täytin tyhjentämiä hyllyjä grillituotteilla

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 24.5.2018 (osa 10.)

9.00-11.00

Autoin kasaamaan puutarha katosta sisään käynnin viereen.

Ruokailu 11.00

Jatkoin ruokailun jälkeen kasaamista. Kasattuamme puutarhakatoksen veimme tikkaat ja muut roskat pois.
Autoin tekstiili puolella hälyyttämään kengät. Laitoin hälyytetyt oikeille paikoilleen ja jatkoin lavallisen vaatteita henkaroimaan rekkiin.

Tauko 13.45

Jatkoin vaatteitten henkarointia. Vein rekin täytyttyä niitä esille.
Vein roskat ja jatkoin rekin täyttöä.

Tauko 15.45

Tauon jälkeen aloin laittamaan farkkuja esille. Täytin rekin ja vein senkin samantien.
Vein muovi roskat pois ja ylimääräiset tuotteet lavassa vein oikeille paikoilleen.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 23.4.2018 (osa 9.)

9.00-11.00

Tein aamusta etuvetoa kempparipuolelle. Purin myös kempparin rullakoita, jotka sisälsivät mm. ihonhoito tuotteita, aurinkorasvoja, saippuaa, pyykkipoikia, hiusvärejä ja shampoita.

Ruokailu. 11.00

Hoidin kempparirullakon loppuun ja vein roskat. Siirryin auttamaan Elintarvikkeissa.

Tauko. 13.20

Jatkoin elintarvikerullakon purkua. Lopuksi vein roskat. Palvelin asiakkaita hinnan tarkistuksessa ja tuotteiden löydössä.

Tauko. 15.30

Sain uuden rullakon Elintarvikkeisiin. Se sisälsi paljon samaa mm. kuivaruokia, leipää, juomia, vitamiineja ja joitain eläin ruokia.
Tyhjennettyä rullakon vein roskat.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 20.4.2018 (osa 8.)

9.00-11.00

Purimme ja kasasimme Heidin kanssa Maskun puutarhakalusteita.

Ruokailu 11.00

Jatkoin Heidin kanssa kasaamista. Välissä veimme roskia, joita kertyi kasaamisen aikana.

Tauko 13.30

Veimme muutaman kasatun tuotteen esille myymälään, Muuten jatkoimme ahkerasti kasaamista.

Tauko 16.00

Tauon jälkeen jatkoin kasaamista. Kiristin vielä kaikista ruuveja.

Pääsin lähtemään 17.00


Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 2.5.2018 (osa 14.)

9.00-11.00

Siistin tekstiiliosastoa. Mm.. otin tyhjät henkarit pois, järjesti siistiin riviin tuotteita.
+palvelinasiakkaita
ruokailu 11.00
Järjestin ison moduulin, jossa oli kaulaliinoja. Pistin ne väri kohtaisesti

Tauko 14.15

Hoidin lasten osastolta fleesejä toiseen moduuliin. Ensiksi tein tilaa hyllyyn.
Niitten jälkeen kävin hoitmassa elintarvike osastolta etuvetoa.

Tauko. 16.06

Tauon jälkeen jatkoin elintarvike rullakon hoitamista. Laitoin mm. Ketsuppeja, eri mausteita, juomia, kuivaruokia ja valmisruokia.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 11.5.2018

11.5.2018

9-11.00
 
Purkasin tekstiiliosaston kuormaa. se sisälsi mm. miesten vaatteita ja kenkiä
Täytin Lauantaita varten heliumpalloja

Ruokailu 11.00

Jatkoin ruokailun jälkeen täyttöä

Tauko 13.08

-täytin palloja-

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 27.4.2018 (osa 13.)

9.00-10.30

Täytin Folioilmapalloja ja vein välillä esille.
Kävin hoitamassa hammastahnoja hyllyyn esillepanoseinältä. Hain tyhjennettyä seinän pumppukärryt jolla siirsin sen pois.

Ruokailu 10.30

Jatkoin tyhjentämällä toisen seinähyllyn hammastahnoista. Vein seinäkkeen tyhjenettyäni sen pois.

Tauko 15.00

Jatkoin folioilmapallojen täyttämistä ja vein välillä myymälään esille.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 19.4.2018 (osa 7.)

9.00-11.00

Autoin hakemaan tyhjät hirsipuut = mainos tangot pois myymälästä.
Laitoin retkituotteita.

Ruokailu 11.00

Ruokailun jälkeen laitoin hälyyttimiä tuotteisiin. mm autoradioihin, kaijuttimiin..

Tauko 14.00

Vein hälyytetyt tuotteet myymälään omille paikoilleen. Vein tyhjän kärryn takaisin varastoon ja jatkoin auttamalla Elintarvike puolella tyhjentämään rullakoita, jotka sisälsivät mm. Vitamiineja, sipsejä, muroja, hilloja, jauhoja, juomia, mausteita ja valmisruokia

Tauko 15.20

Tauon jälkeen jatkoin tyhjentämällä rullakkoa. tyhjennettyä rullakon vein roskat ja rullakon oikealle paikoilleen.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 18.4.2018 (osa 6.)

9.00-11.00

Palvelin asiakkaita ja olin apulaisena laittamassa vaatteita rekkiin. Hälyytin myös kenkiä ja ripustin hyllyy.

Ruokailu 11.00

 Vein ripustamani vaatteet oikeille paikoilleen, keräsin yli määräisiä henkareita matkalla ja järjestelin farkkuja henkareihinsa. Vein roskat ja vein samalla koreja myymälään, pois varaston puolelta.

Tauko 13.30

Tauon jälkeen menin purkamaan Elintarvikkeita mm. Mausteita, myslejä, kuiva ruokia, vitamiineja, keksejä ja juomia.

Tauko 15.30

Jatkoin rullakon tyhjentämistä. Hain kärryn helpottaakseni roskien vientiä.
Palvelin asiakkaita viikkolehden tuotteiden hankinnassa.
Vein roskat ja palautin rullakon oikealle paikoilleen.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 17.4.2018 (osa 5.)

9.00-11.00

Purin päivän kuormassa tulleita vaatteita mm. alushousuja, farkkuja, paitoja ja lompakkoja.
Laitoin vaatteita rekkiin ja hain kärryn johon pistin alushousut ja lompakot.
Vein tyhjentämäni laatikot roskikseen.

Ruokailu 11.00

Vein vaatteet oikeille paikoilleen ja Keräsin yli määräisiä henkareita matkalla.
Palvelin asiakkaita ja vein kärryyn lastaamani tuotteet oikeille paikoilleen. Järjestelin lompakko päädyn. Vein roskat ja palautin ylimääräisiä kärryjä pääaulaan.

Tauko 14.00

Tauon jälkeen vein keskihäkistä kempparin tuotteita hyllypaikkaansa. mm. lahjapakkauksia, meikkejä, harjoja, käsisaippuoita ja tahranpoisto teippejä.

Tauko 16.00

Hain pumppukärryt ja siirsin kahta lavaa. vein roskat ja jatkoin auttamalla kemppari puolella. Laitoin aurinkorasvoja, pyykinpesuaineita, Fairyja ja Hiusvärejä hyllyyn.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 16.4.2018 (osa 4.)

9.00-11.00

Autoin hoitamaan teksiilin vaate kuormaa. Hain kassalta kärryt johon lastasin erikseen sukat, hatut ja hanskat. Tekstiili kuorma sisälsi mm. Kenkiä, tarvittaviin laitoin hälyyttimet, Miesten vaatteita, naisten vaatteita ja lasten vaatteita.

Purettuani ison osan vaatteista ja erotettua muut aloin viemään vaatteita paikoilleen rekin kanssa. Lopuksi laitoin nipsut hanskoihin ja ripustin hyllyyn.

Ruokailu 11.00

Jatkoin henkarointia rekkiin. Hälyytiin kengät ja laitoin paikoilleen.
Palvelin asiakkaita mm. vitamiinien ja hintojen tarkastamisessa.

Tauko. 14.00

Tauon jälkeen vein henkaroidut vaatteet rekin kanssa oikeille paikoilleen.
Keräsin samalla pois tyhjät henkarit tekstiiliosastolta ja vein roskat.
Hoidin vaajaa naisen rullakon, joka sisälsi enimmäkseen talouspuolen Mukeja,  vesikanistereita.

Tauko. 16.00

Laitoin loput tuotteet, jotka olivat vanulappuja että saunan tarvikkeita.
Vein roskat ja vein rullakon oikealle paikoilleen. Palvelin asiakkaita mm. kylmälaukkujen, pyykkitelineiden ja sisärenkaiden näytämisessä.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 13.4.2018 (osa 3.)

9.00-11.00

Sain aamulla alkamaan hoitaa tekstiilin vaatteita. (Sain opastuksen)
Aloin pistämään Naisten, lasten ja miesten vaatteita. Henkaroin tarvittavat ja pistin vaate tankoon, josta ne on helppo viedä kerralla oikeille paikoilleen.
Keräsin tyhjät laatikot ja muovit sivuun.

Ruokailu 11.00

Jatkoin ruokailun jälkeen viemällä tiellä olevat muovit pois. Jatkoin Henkaroimalla vaatetankoon naisten housuja ja lasten paitoja, sekä pistin erikseen kärryyn alushousut ja sukat. Palvelin myös asiakkaita Viikko lehden WC paperin löytämisessä, sekä kertakäyttö käsineiden. Vein pahvit roskiin.

Tauko. 14.00

Autoin tyhjentämään vaatetangon. Keräilin sen jälkeen tyhjiä henkareita Tekstiili osastlolta. Vein tyhjän lavan pois.
 Erottelin roskahenkarit ja talon omat henkarit. Kävin keräämässä myymälästä hirsipuut pois ja palautin ne varastoon.

Tauko 16.00

Kävin Tekemässä etuvetoa kemppari puolella.

Pääsin lähtemään 17.00



Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 12.4.2018 (osa 2.)

9.00-11.00

Autoin purkamaan kemppari puolen rullakoita. Rullakot sisälsivät mm. Tolu, Fairy, Hammastahnaa, Käsisaippuaa, Shampoo, hoitoaineita, ihonhoito tuotteita, meikkejä ja vähän taloustavara tuotteita.

Ruokailu 11.00

Ruokailun jälkeen Hoidin rullakon loppuun. Vein muovi/pahvi roskat ja vein rullakon oikealle paikoilleen. Aloin jatkamaan seuraavasta rullakosta. Se ei sisältänyt edellisestä mitään uutta.
Palvelin myös asiakkaita Viikolehden muutaman tuotteen löydössä.
Vein roiskat ja vein rullakon oikealle paikalleen.

Tauko. 14.00

Jatkoin Tauon jälkeen hoitamaan Elintarvike rullakoa. Se sisälsi mm. vitamiineja, snack:sejä, juomia, mausteita, jauhoja..

Tauko. 16.00

Hoidin loput rullakon tuotteet omille paikoilleen tietenkin päivämäärät katsoin, että vanhemmat tulevat eteen ja uudet taakse. Palvelin asiakasta Pattereitten löydössä, sekä palohälyyttimen. Vein roskat ja palautin rullakon oikealle paikalle.

Pääsin lähtemään 17.00

Halikon Tokmanni-Työssäoppiminen 11.4.2018 (osa 1.)

Aamu 9.00-12.45

(Perehdytys 9.00-9.30)

Sain suurimmaksi osaksi päivää tutustua viikon lehteen. Etsin Viikko lehden tuotteita myymälästä.

Ruokailu 12.45

Palvelin asiakkaita mm. Viikko lehden tuotteitten löytämisessä, jotka itse olin löytänyt aamulla. Jatkoin vielä loppujen Viikko lehden tuotteiden etsimistä.

Tauko 14.45

Loppupäivästä olin purkamassa eläintarvikkeita. mm. Kissan ruokia, koiran ruokia, lemmikkien herkkuja ja leluja.

Tauko 16.30

Hoidin loput eläintarvike tuotteet hyllyyn ja vein roskat. Vein tyhjän rullakon oikealle paikalle ja lähdin 17.00.